2004-12-25 - 8:52 pm
Moi!
Eilen oli joulu. Mä annoin kavereille, niille tärkeimmille, lahjan lisäksi kirjeen, jossa kerrottiin, mitä mulle nykyään kuuluu, ja miten paha mun on olla... Ja jouluaatto sitten vietettiin puhelimessa, itkunsekaisesti höpöttäen miten tärkeitä ne ihmiset mulle on.. ja tekstiviestejäkin sateli kymmenittäin... pitkiä sellaisia.. oli ihana huomata, että mä oon oikeesti tärkee niille ihmisille... muutama yllättikin fanaattisella puhelulla... mä en nyt osaa sanoo tätä, mut se paransi mun oloa huomattavasti! paitsi eräs henkilö, joka ei kommentoinut asiaa millään tavalla... :'( ja hän oli ehkä se tärkein, jolle halusin kertoa...! ahdistavaa, kun ei tiedä mitä hän ajattelee...
ei tästä kirjottamisesta tule mitään... mä liitän sen kirjeen tähän...
Nyt mä haluan kertoa, miltä musta tuntuu. Mä haluan kertoa aivan kaiken, jokaisen pienenkin yksityiskohdan siitä, mitä mun sisällä nykyään liikkuu.
Tää oli varoitus.
(Jokainen kappale on kirjoitettu aina eri henkilöstä. Tässä saattaa olla jotain myös sinusta… Nuo välihuomautukset on siepattu aina jostain, kaikkia ei enää ees muista… Eikä todellakaan oo pakko lukee, heitä roskiin jos siltä tuntuu!!)
*Kerran se vain kirpaisee*
Ensinnäkin mä oon surullinen. Aivan sairaan surullinen. Sen takia mä käyn nykyään psykologilla. Pitäkää mua hulluna jos haluatte, unohtakaa mut ja puhukaa paskaa musta. Sittenpähän tiiän, kuka oikeesti välittää. (Jos sellasia ihmisiä siis on olemassa...) Mut mun mielestä on ihanaa käydä Sannan luona juttelemassa. On ihana tietää, että toinen istuu siinä juuri minua varten ja kuuntelee, varmasti kuuntelee. Ja edes yrittää ymmärtää. Viimeksi me puhuttiin mun haaveista ja unelmista. Ja sen jälkeen mä hymyilin ku viimestä päivää, mä olin onnellinen, Mä hymyilin ihan aidosti, sisältäpäin. Ja sitten mä vasta ymmärsin, miten surullinen mä oikeesti oon ollu. Pitkään.
Nyt mua vaan pelottaa mennä sinne seuraavan kerran. Sanna alko selittään kaikenlaista toisesta psykologista, psykiatrista, psykologisista testeistä ja psykoterapiasta… Liikaa psyko- alkusia sanoja… :( Pelottaa…
*Jokaisella meillä on omat pikku salaisuutensa*
Mä rakastan kirjottamista. En itse sen kirjottamisen takia, vaan siksi et mä pystyn purkaan pahan oloni tähän tekstiin. Mä kirjotan tän paskan ulos musta, mä käsittelen asiat kirjottamalla. Eniten mä rakastan runoja, mut niitäkään mä en enää pysty, enkä osaa kirjottaa :( tai no kyllä niitä nykyään kirjottaa helpommin ku joku aika sitte, mutta ei niistä hyviä tuu… Siksi kai mä tätäki aloin kirjottaa. Että mä saisin ees jotenki tän paskan ulos musta…
*Itke vain, se auttaa…Kai…*
Musta tulis loistava näyttelijä. Ei sen takia et mä oisin jotenki hyvä näytteleen, ihan vaan sen takia et mä voisin nykyään alkaa itkeen minä hetkenä hyvänsä. Tälläkin hetkellä mul on kyyneleet simäluomien takana, tälläkin hetkellä mun sydän on kasa mustaksipalaneita sirpaleita. (Jestas, miten antirunollista…! :P tässä sen näkee miten vähän mä osaan runoilla… Anteeksi!)
*Voit nauraa jonkun kanssa ja unohtaa hänet, mutta kun itket jonkun kanssa, et koskaan unohda häntä.*
Mun elämäni paras päivä oli viime lauantai. Mä itkin. Kauan. Mä itkin niin et mä menin ihan sekasi, mä en tienny missä mä oon, mitä mä teen, miksi mä teen, paljonko kello ja miksi mä oon niin surullinen. (tota viimestä mä en kyllä tiedä vieläkään) Mut sen mä sillon tiesin, kenen kans mä oon. Pitkästä aikaa tuntu siltä et musta oikeesti välitetään ja halutaan pitää huolta. Kiitos sulle, sä et tiedäkään miten paljon sä mulle merkitset. <3 *iso rutistus*
*Rehellisyys on jotain, mitä mä arvostan. Paljon.*
Mun on kylmä. Sisältä. Välillä sä tuut ja lämmität. Sillon sä saat mut hymyileen. Silloin sä saat mut uskoon parempaan huomiseen. Sillon sä saat mut uskoon huomiseen ylipäänsä. Sä et kuitenkaan kevennä mun taakkaa. Sä et auta mua vaikeuksien yli. Sä vaan taputat olalle ja sanot: ”Kyllä sä jaksat.” Sä saat mut myös itkeen. Sillon ku sä saat muut hymyileen, mä itken.
Mä en halua olla yksi muista…
Sä valehtelet mulle. Mä tiedän. (oikeesti mä toivon luulevani ja pelkään tietäväni…) Sä valehtelet mulle sanoilla ”välittää”, ”viaton”, ”tärkeä” ”(kulta)rakas”, ”kyllä sä jaksat”. Muuta sä et sitten mulle sanokaan. Mut mä en halua päästää irti. Mä haluan, et sä teet mut onnelliseksi. Sun haluista mä en tiedä, paitsi sen yhden, jonka takia mä itken.
*Jokaisella on joku, jota rakastaa*
Mulle se oot sinä. Sä oot ollu mulle rakas alusta asti. Sä satutit mua ja satutat välillä edelleen, mut mä tiedän ettet sä tarkota, ja mä tiedän et sä välität ja haluat auttaa. Musta on ihana saada tekstiviestejä sulta. Musta on ihana nähdä sua. Musta on ihana kun sä sanot että sä rakastat ja välität. Ja että mä oon tärkee (edes jollekin…). Niin minäkin sinua, niin sinäkin minulle! <3
*Huonoja ystäviä tarvitaan, jotta huomaisi hyvien tärkeyden*
Sä oot mun huono ystävä. Ystävä on kyllä väärä sana, sä et oo missään suhteessa mulle ystävällinen. Sä pilkkaat, haukut ja vähättelet. Sä kuvittelet olevas kaikessa parempi ja aina oikeassa. Vaikka mä oon meistä se kypsempi osapuoli… Välillä sä holhoat ja välillä auot päätäs. Mä en tiedä mihin sä tolla pyrit. (se holhoaminen vois olla sitä et sä oot huolissas ja haluat auttaa, mut sit sä saatat ihan yhtäkkiä olla sellanen paskiainen… Jokatytön pahin painajainen!) Eikä sillä niin väliäkään, vaikka mä en tiäkään, mitä sä tarkotat. Susta on hyvää vauhtia tulossa mulle hyvänpäiväntuttu, jota ei jaksa kuunnella koska se puhuu aina vaan itestään. Mä alan pikkuhiljaa vihata sua. Ja se on surullista. :(
*Viileät kädet, lämmin sydän*
Mua palelee. Varsinkin mun käsiä ja mun sydäntä. Mul on kylmä kun mä oon ulkona pakkasessa, mut mun on kylmä myös kun mä oon sisällä lämpimässä. Mun sielu on jäässä. Mut kaikista kylmintä mulla on ilman sua.
Ilman teitä!
Mä kaipaan lämpimiä halauksia ja kädestäpitämistä. Mä tarviin hymyjä, pusuja, edes pienenpieniä rohkaisevia katseita. En mä oikeesti halua olla yksin… Mun on niin helvetin kylmä.
*Niin usein ihminen on toiselle kaikkea muuta kuin oma itsensä*
Mä hymyilen. Mä hymyilin eilen, ja mä hymyilen huomennakin. Mulla on kuulemma kaunis hymy. Mä hymyilen. Aina ja kaikille. Eikä se haittaa et mun silmäluomien takana kyyneleet odottaa pääsyä mun poskille, mä hymyilen. Mä oon aina hymyillyt ja mä tuun edelleenkin hymyilemään. (Samalla mä toivon että mun rakkaat huomais mun heikot hetket). Ja se niiskutus, se on sitten flunssaa!
*Maailmassa on paljon pahuutta*
Ihmisiä, joita mä en halua tavata.
Kasvoja, joita mä en halua nähdä.
Sanoja, joita mä en halua kuulla.
Ajatuksia, joita mä en halua ajatella.
Mitä mä niille teen…?
*Ehkä mussa on jotain vikaa…*
Mä en osaa keskustella. Mä en osaa puhua asioista, omistani varsinkaan. Mä kyllä kuuntelen sujuvasti, mä pidän kuuntelemisesta. On ihana kuunnella, mitä toisella on sanottavaa. On ihana huomata, et toinen luottaa niin paljo, et voi kertoo henkilökohtaisiaki asioita. On upeaa jos voi auttaa toista löytämään vastauksia kysymyksiin. Mä rakastan mun ystäviä. Jokaista.
*Välillä on hyvä olla yksin.
Entäs kun on aina yksin?*
Välillä on niin ihanaa olla yksin. Istua kirjastossa ja ihan vaan olla. Ajatella, kirjottaa tai lukee... Olla ihan yksin. Yksinäinen mä tosin oon aina. Ihmiset ei ymmärrä mua kun mä en missään nimessä haluais olla yksin… Eikä kovinkaan moni ymmärrä mua kun mä ehdottomasti haluaisin olla yksin. Mut ei se haittaa, mä oon aina valmis kuuntelemaan. Vaikka vaan kuulumisia, jos ei muuta asiaa ole. Mut silloinkin mä oon yksinäinen.
*Myönteisyys on mahtava voima*
Myönteisyys. Optimismi. Se on jotain, mitä mä haluaisin tuntea paremmin. Paljon, paljon paremmin. Mä haluaisin olla optimistinen, mä haluaisin odottaa aina parasta, mä haluaisin hymyillä, rakastua, rakastaa, luottaa, uskoa, toivoa, kestää, auttaa, unohtaa, herätä, antautua, mä haluaisin vain olla, ja luottaa siihen että elämä sujuu omalla painollaan. Mä oikeasti haluaisin.
*Iloitse elämän pienistä asioista. Sinulla on kaikki hyvin!*
Mä oon lihonu. Mä näytän hirveeltä. Mä en pidä itsestäni, mä vihaan itseäni! Anteeksi kaikki, mä oon itsekeskeinen kusipää joka ei ymmärrä, miten hyvin sillä oikeesti on asiat, mä tiedän. Anteeksi kun mä en osaa arvostaa itseäni, elämää, teitä niin paljon ku pitäis. Antakaa anteeksi, mä en tulis toimeen ilman teitä. Ilman *juuri sinua*! <3
*Muilta ihmisiltä oppii aina jotain uutta*
Tänään mä koin ihmeen. Mä puhuin puhelun. Se kesti 7 minuuttia ja 47 sekuntia. Se oli hyvä puhelu. Ensimmäinen pitkiin aikoihin. Ja koko sen puhelun ajan mä hymyilin, koko sen puhelun ajan mä olin täysin comfortable. Koko sen puhelun ajan mä tunsin oloni hyväksi, eikä mun mielessä käynyt kertaakaan se liiankin tuttu ajatus, että mä haluaisin lyödä luurin soittajan korvaan. Ja mua harmitti kun se puhelu loppui.
Mua harmitti kun se puhelu loppui! Soittakaa mulle, jooko…?
*…Vaikka mä en ilman sua tuliskaan toimeen…*
Mun on ikävä sua. Kova ikävä. Ootko sä unohtanu mut kokonaan? Sä et välitä enää, miksi? Ois helpompi hyväksyä jos tietäisin, miksi…
Mä näin sut tänään. Sä katsoit mua silmiin. Se ei ollut sellanen katse, mitä mä oon tottunu näkemään sulta. Sä et hymyillyt. En kyllä hymyillyt minäkään, mut joku ois varmasti huomannut mun silmistä sen kaipauksen ja ikävän mitä mä tunnen ku mä vain ajattelenki sua. Sä tuskin sitä huomasit… Mä olisin halunnu juosta sun perään ja halata sua. Mä olisin halunnu huutaa sun nimeä, lujaa. Mä olisin halunnu nähdä sun silmistä että säkin tarvitset mua. Mut en mä voinut. Jos sä et halua mua sun elämään, en mä väkisin sinne tunge. Vaikka mä en ilman sua tuliskaan toimeen. Niin paljon mä susta välitän.
*Mun on paha olla*
Mä tarvitsen ystäviä. Ilman ystäviä mä en ois tässä. mä voisin heti nimetä kolme ihmistä jotka on pelastanu mun hengen. Lov u all! Ja vaik mä en just nyt muita osaiskaan nimetä, niitä varmasti on. Ei, en mä osais elää ilman ystäviä. Vaikka mä oonkin yksin. Aina. Tähän mennessä vain yksi ihminen on huomannu sen.
Mun on paha olla.
*Tuntuuko tää vaan tyhmältä, vain sanoinko mä tän ihan oikeesti?*
Kirjottaminen on ihanaa. Lukeminen on ihanaa. Ajatteleminen on ihanaa. Mut omien ajatusten ja maailman tuominen toisten silmiin… Mua pelottaa. Tässä on koko mun pieni maailma tällä hetkellä, tässä paikassa ja tässä ajassa. Jos sä oot lukenu tänne asti, sä oot riisunu mut kaikista aseista. Sul on vapaat kädet tuhota mut ja mun elämä. Tai sit sulla on vapaat kädet auttaa ja tukea mua. Saat päättä itse.
*Mua pelottaa. Ehkä eniten kuitenkin minä itse*
(Ja mä en sitten halua kerjätä tällä apua… Mä haluan et sä autat vaan omasta halustas. Eikä se haittaa, vaikka mikään ei tästä koskaan muuttuiskaan, kyl mä pärjään! :) )
kiitos rosa, elli, leena, eija, nennu, aino, eikä suinkaan vähiten, miksu! rakastan teitä kaikkia! <3
